Loma lähenee loppuaan ja kotimatka alkoi. Loma alkoi käymällä Monzan moottoriradalla. Hyvä on sitten lopettaa loma samoissa merkeissä joten vierailu Barcelonan moottorirata oli sopiva kohde.

Radalle ei päästetty, koska kuulemma F1 tallien tavarat on hujan hajan ympäri rata-aluetta. 

Valkoisia kyliä ja hienoa hiekkaa

Andalusiassa on valkoisen ystäville hurjasti ihailtavaa. Valkoisia kyliä on niin paljon, ettei niissä kaikissa ehdi käydä yhden eikä kahdenkaan talven aikana. Arcos de la Frontera Cadizin alueella on mielestämme yksi ihastuttavimmista valkoisista kylistä, joka levittäytyy kukkulan päälle ja sivuille rajoittuen yhdeltä reunaltaan "rondamaiseen" rotkoon. Arcosissa on vanha kaupunki ahtaine kujineen ja uudempi, hieman modernimpi osa, jossa on enemmän kauppoja, ravintoloita ja kahviloita. Vanhalla "puolellakin" niitä on ihan riittävästi, joten keskityimme kiertelemään näillä pikku kujilla.

Tästä pitäisi pakumme mahtua, onneksi se on aika pieni...

... tästä ei kyllä edes mopoauto mahdu...

... voiko söpömpää katukahvilaa ollakaan...

... ja kukkulan huipulla jyhkeä linna...

... ja kirkko, jonka pihalta aukenivat näkymät alas laaksoon: 

Hyvin nukutun yön jälkeen (oli muuten huippuedullinen kahden hengen huone siistissä hotellissa extraleveine sänkyineen ja gluteenittomine aamiaisineen, yhteensä 32 euroa!) jatkoimme matkaa kauniiden maaseutumaisemien halki Vejer de la Fronteraan, joka on myös yksi näistä 19 Cadizin valkoisesta kylästä. Vejer on myös kukkulalla ja vanha kaupunki on erityisen ahdas ja sokkeloinen, kuin labyrintti. Turisti-infossa suosittelivat jättämään auton infon viereen parkkialueelle, ja tutustumaan kaupunkiin kävellen. Se oli hyvä neuvo, sillä ei olisi meidän kärrymme näissä sokkeloissa selvinnyt. 

Kävimme myös museossa, joka esitetteli kaikenlaista vanhaa ja mielenkiintoista yhden euron sisäänpääsymaksun hinnalla. Korkkipuusta voi rakentaa vaikka ruokailuryhmän, kuten tässä alla. 

Vejeristä matka jatkui Barbateen, joka on Atlantin rannalla. Päivä oli todella tuulinen, ja ajoimme rantakatua viitsimättä poistua autosta, sillä näkymä ulos oli hiekan sumentama. Tuuli lennättää hienoa hiekkaa Saharasta Afrikan puolelta meren yli näille rantakaduille niin paljon, että sitä joudutaan auramaan pois kuten lunta!

Barbatesta tie jatkuu Zahara de los Atunesiin, jossa ei enää tuullut niin paljon, ja saatoimme jalkautua rannalle ihailemaan Atlantin aaltoja. Kesäisin tämä on lapsiperheiden suosikkiranta, nyt oli hiukan hiljaisempaa.

Näillä rannikkoseuduilla osataan kyllä käyttää tuota tuulta hyväksi, ja tuulimyllyjä on satoja, ellei jopa tuhansia Vejerin lähistöllä. 

Jälleen palasimme "kotiin" kiitollisina ihanasta ja mieliinpainuvasta matkasta tässä kauniissa maassa!

Metsien halki, kylien kautta mereltä merelle

Teimme parin päivän automatkan täältä rannikolta vähän pohjoiseen ja sieltä itään ja lounaaseen eli kiersimme Gaucinin ja El Colmenarin kylien kautta Ubriquen valkoiseen kaupunkiin, josta jatkoimme matkaa Arcos de la Fronteraan. Yövyimme tämän ihastuttavan kaupungin lähellä ja aamulla matka jatkui kohti Atlantin rannikkoa Vejer de la Fronteraa, josta ajelimme Barbateen ja Zahara de los Atunesiin. Kuvat kertokoot retken parhaat palat:

korkkipuumetsikköä kansallispuistoalueella...

... vuohia, aaseja, hevosia, lehmiä...

... ja lampaitakin tämän kauniisti rapistuneen autiotalon takana,,,

... hauskoja vuoria...

... leijonakin, muttei Suomen lippua....

... Ubrique, yksi Cadizin maakunnan 19 valkoisesta kylästä...

... joki Ubriquessa...

... väri-iloittelua päivän lounaan alkajaisiksi...

... hotellimme pihan komistus...

... näkymät hotellihuoneen ikkunasta Arcosin kaupunkiin, josta lisää kuvia joku toinen kerta. 

Pala taivasta ja parveketta

Nerjassa, joka sijaitsee Välimeren rannalla Malagasta itään, on paljon nähtävää ja koettavaa. Viime vuonna kävimme Nerjan luolilla, jossa tippukivimaisemat maan uumenissa tekivät vaikutuksen. Nyt olimme bonganneet vaellusoppaasta El Cielo (=taivas) -nimisen vuoren, jonka huippu kohoaa yli 1500 metriin merenpinnasta. Tiesimme myös, että vuoren huipulle on joku pystyttänyt ison ristin kiitollisena pelastumisestaan merihädästä. Tai niin ainakin tarinat kertovat...

Vuorelle päin pääsee autolla jonkun matkaa huonokuntoista tietä pitkin, mutta ennen kuin tie muuttuu tämän näköiseksi, on kulku eteenpäin estetty puomilla. Loppumatka on taitettava patikoiden, aluksi hiekkatietä muutaman kilometrin verran ja sitten kivikkoista rinnettä polkua pitkin. Se ei ole ihan helppo nakki, vaan vaatii voimia ja vettä pullokaupalla, aurinkoisella säällä vielä enemmän. Nousua on käytännössä koko menomatka, mutta maisemat ovat kyllä sen verran upeita, että vaiva kannattaa.

Välillä pysähdyimme ihailemaan mantelipuiden täyttämää laaksoa, jossa joku oli kai joskus asunut. Talo puiden keskellä oli parhaat päivänsä nähnyt.

Vaellusoppaasta olimme lukeneet, että kun "menet sen ja sen nyppylän ylitse, niin näet edessäsi viimeisen huipun ja ristin". Nooo, ylitimme nyppylän toisensa jälkeen nousten kaikestaan yli 800 metriä ylöspäin ja kävelykilometreinä noin 5,5 km, eikä vain ristihuippua näkynyt. Lopulta luovutimme, ja istuimme syömään eväät. Alkumatkasta meidät oli ohittanut eräs kaveri, joka nyt tuli jo paluumatkaansa, ja ihmetteli, emmekö aioikaan käydä huipulla. "Sinne on enää vain puolen tunnin matka", hän lupasi, ja jatkoi alasmenoaan juosten. Näitä supermiehiä täällä tuntuu riittävän joka vuorelle! Mutta meille riitti nämä maisemat:

...itään... 

... ja länteen (alhaalla vasemmalla Nerjan kaupunki). Ylöspäin oli pelkkää kivikkoa piikkipensaineen:

Mieheni olisi vielä jaksanut katsoa seuraavankin nyppylän ja kenties sitä seuraavankin, mutta minun voimani olivat sen verran kortilla, että katsoimme parhaaksi palata takaisin meren pinnan tasalle. Ja kyllähän Nerjassa riittää sielläkin katseltavaa, sillä esimerkiksi tämä akvedukti...

... tai  Balcon de Europa kallioisine rantamaisemineen on suosittu nähtävyys. 

Löysimme rannasta kivan ravintolan, jossa keittiö on aina auki (ei kovin tavallista täällä). Paella Valencian tapaan oli erinomaisen hyvää grillattuine kanankoipineen - ei siis kalaa tai äyriäisiä. Auringon laskiessa rantaan syttyivät kauniit lyhdyt, ja me jatkoimme matkaa auringonlaskun suuntaan. 

Betonipitsilinna

Kävimme tässä joku aika sitten Benalmadenassa tutustumassa erikoiseen betonipitsilinnaan Castillo Monumento Colomares, joka kuvaa Kolumbuksen Amerikan-valloitusta. Linnan rakentaminen oli yhden miehen ja parin muurarikaverin seitsemän vuoden projekti. Linnasta aukeaa hienot näköalat kaupunkiin ja Välimerelle.

Samassa rinteessä hieman linnan yläpuolella on myös kiva näköalapaikka, jossa on kirkko ja näköalatasanne penkkeineen. Näkymä merelle on kaunis utuisenakin päivänä.