Yllä pilvien

Joka aamu näemme ikkunastamme tämän vuoren, ellei se satu olemaan pilvien peitossa. Viikko sitten se oli saanut ohuen lumipeitteen, mutta tänä aamuna Los Reales näytti suorastaan kutsuvalta auringonpaisteessa. Vuori kuuluu Sierra Bermejan vuoristoon, ja sen korkein huippu kohoaa 1450 metriin. Siispä suunta sinne - ensin autolla yli kilometriin ja loppumatka kävellen vanhaa huonokuntoista tienpohjaa pitkin. Parkkipaikan vieressä on baari, maanantaipäivänä ainakin talvella suljettu, aukioloaikoja ei näy missään.

Baarilta matkaa huipulle on 1,7 km tietä pitkin. Matkalla kohtaamme vuorivuohien eli cabrojen lauman, joka katoaa nopeasti metsän kätköihin..

Maisemat ovat jo ylös kiivetessä huippuluokkaa ja pilvet jäävat alapuolellemme.

Vuoren laen ovat vallanneet melkoiset antennihärpäkkeet, mutta onhan siellä tilaa muutamalle satunnaiselle tallaajalle. Tie päättyy antennien juurelle ja lyhyt loppumatka huipulle on louhikkoa.

Ensimmäisen vuoren takana näkyy Cerra de las Chapas, jonne kiipesimme kahteen kertaan aiemmin tänä talvena.

Voiko eväiden syöntipaikka juuri tästä enää parantua?! Ruisleipä näissä maisemissa maistuu taivaallisen hyvältä.

Meren rannalla tuossa alakuvassa horisontissa siintää lähinnä Esteponan kaupunki, sitten Marbella.

Huipulla maisemaa ihailessamme kohtaamme espanjalaismiehen, joka kertoo tulleensa juosten koko matkan 19 kilometrin päästä Esteponasta noin kolmessa tunnissa. Mies lähtee pari kuvaa otettuaan ja vettä hörpättyään juoksemaan takaisin alas ja häviää pian metsän kätköihin. Ei juossut tietä pitkin tämä miekkonen...

Koska baari "alhaalla" parkkipaikan luona on kiinni, ajattelemme mennä päiväkahville läheiseen kylään, jonka luulen olevan noin viiden kilometrin päässä. Eihän siellä mitään kylää ole (kartanlukutaito vähän hakusessa!), vain kapea tie, joka vie hienojen vuorimaisemien halki liki parinkymmenen kilometrin päässä olevaan kylään, Jubriqueen.

 Pysähdymme siellä baariin kahville ja suolapalalle. Viereisessä pöydässä istuu norjalaisnainen, joka sanoo asuneensa kylässä nyt neljä vuotta, eikä kaipaa minnekään muualle. Baari näkyy tuossa keskellä alakuvaa, maisemat baarin edustalta olivat sellaiset, että uskon norjalaista. Onhan Norjassakin hienoja maisemia, hän sanoo, mutta silti suku sieltä tulee kyläilemään tänne, eikä hänen tarvitse itse lähteä enää sinne.

Matka jatkuu kiemurtelevaa tietä ylös ja alas vuorten rinteitä. Jos bussi tai kuorma-auto tulisi vastaan näillä teillä, voisi hieman olla ongelmia kohdatessa. Onneksi ei tule.

Vuoria tuntuu jatkuvan joka puolella loputtomiin. Esteponaan päin takaisin ajellessamme vuoret ovat peittyneet pilviin ja vasta lähellä rannikkoa kirkastuu. Olipa päivä ja maisemat! Tälle reitille voisimme tulla uudestaankin, ehkä moottoripyörällä joskus...

Vaihteeksi vaellusta

Kaupallisten uutisten jälkeen on hyvä palata ei-niin-kaupalliseen elämään ja olemiseen täällä. Taannoin kävimme ihailemassa maisemia vaihteeksi taas vaeltelemalla vuorilla. Kevään merkkejä näkyi ja linnut laulelivat, aurinko paistoi ja askel oli kevyt, vaikka ylämäkeenkin mentiin melkoisesti. Nämä maisemat ovat Istanin ja Marbellan välisestä vuoristosta, jossa on mm. tekojärvi.

Sää oli hieman utuinen eikä meri tullut näkyviin tuohon kuvaan, vaikka sen ilman linssin läpi katsomista erottikin horisontissa. Reitti oli välillä aika vaikeakulkuinen pistävien piikkipensaiden vuoksi, joiden välissä kyllä meni jonkinmoinen polku välillä kapeampana ja välillä leveämpänä.

Eväät ovat aina yksi vaellusretken kohokohdista. Tällä kertaa voileivät maistuivat kahden vuoren välisessä notkelmassa. Paluumatkalla löydettiin iso kasa "saippuaa" ja ihailtiin kukkivia rinteitä ja kallionkoloja.

Istaniin palattuamme näimme tämän kukkivan mantelipuun. Kevät on tullut!

Kaupallisia uutisia

Ystäviemme yllyttäminä teimme ensimmäisen (ja mitä ilmeisimmin ainoaksi jäävän) visiittimme täkäläiseen sinikeltaiseen jättimyymälään. Tarkoituksena oli tehdä vertailevaa "tutkimusta" hintatasosta Suomen vastaavaan, ja erityisesti piti selvittää, saako lihapulla-annoksia yhtä edullisesti kuin Suomen Ikeassa - tai saako niitä ylipäätään lainkaan. Kovin aktiivisesti emme kotimaassakaan tämän liikeketjun palveluita käytä; ehkä kerran vuodessa, joskus jopa harvemmin, vaikka lähin myymälä sijaitsee noin 50 kilometrin päässä kotoamme. Siksi emme ole parhaita asiantuntijoita tähän "tutkimukseen", mutta kerromme nyt oman kokemuksemme.

Myymälä on samalla konseptilla tehty kuin muutkin, ja sisutuskokonaisuudet/huoneet ovat kutakuinkin saman tyyppisiä kuin suomalaisissa Ikeoissakin. Vaaleaa enimmäkseen, mutta on joukossa myös voimakkaampia värejä.

Kierrämme myymälän läpi suhteellisen nopeasti, ja mukaan tartuu kynnysmatto, pari pyyhettä ja joitakin keittiövälineitä. Pyyhkeet ovat jo kotimaassa hyväksi todettua laatua ja täällä täsmälleen samanhintaisia kuin vuoden 2016 kuvastossa. Muutkin tuotteet vaikuttavat olevan samaa hintatasoa Suomen kanssa, mutta nyt alennusmyyntien aikaan hinnat ovat vielä edullisemmat. Ja sitten syömään...

Heti ravintolan edustalla tarjotaan euron hintaista aamiaista, joka voi olla kahvi + korvapuusti tai kahvi + sämpylä esimerkiksi. Aamiaisaika on jo ohi, joten katsastamme muun ruokatarjonnan, vaikka ei vielä varsinainen ruoka-aika olekaan (täkäläisittäin lounas syödään siestan aikaan eli noin klo 14-17). Lohta ja juustokakkua ainakin on tarjolla, mutta entä ne lihapullat...

15 pulleron annos perunamuusin ja puolukkahillon kera on yllättävän kallis (5,50 e), mutta hyvältä maistuva. Mies testasi koko annoksen, minä vain muusin ja hillon, kun en tullut kysyneeksi pulleroiden gluteenittomuutta. Kahvi on ruuan yhteydessä ilmaista, mutta erikoiskahveja varten saa kupongin, jolla herkkukahvin (kuten kuvassa näkyvän bombonin) saa 1,25 eurolla. Kaloreita oli varmaan enemmän siinä kuin noissa lihapullissa. Pois lähtiessämme huomaamme lihapulla-annoksesta mainoksen: 3 e. Ilmeisesti siestan aikaan sama annos olisi sitten lähes puolet halvempi.

Luulimme olevamme liikkeellä hiljaiseen aikaan, mutta tiistai-aamupäivän väentungos yllätti. Kassajonoja ei kuitenkaan ollut nimeksikään, ja itsepalvelukassa toimi loistavasti englanniksi ohjeet antaen. Autolle kävellessämme kiinnitimme vielä huomiota autokatoksiin, jotka olivat kaikki aurinkopaneeleita. Energia otetaan talteen tehokkaasti. Siitä iso plussa Ikealle!

Hyvin ovat ruotsalaiset saaneet levitettyä Ikea-ilosanomaa tänne etelä-Eurooppaankin.

Lunta ja kiviä

Tänä aamuna aamupalalla istuessamme kummastelimme ikkunasta siintävän vuoren muuttunutta ulkonäköä, kunnes mies sen hoksasi: vuoren huipulla on lunta! Torilla käydessäni huomasin kaikkien muidenkin vuortenhuippujen olevan lumen peitossa paitsi sen matalimman, joka jää alle 600 metriin. Viime yö oli talven kylmin, ja aamukymmeneltä meidän lämpömittarimme näytti vain +8 astetta.Säät muuttuivat rajusti, sillä vain pari päivää sitten poltin nahkani terassilla istuessani, kun aurinko paistoi niin lämpimästi. Kevään merkit ovat kuitenkin olleet tänä vuonna aikaisemmassa kuin vuosi sitten - esimerkiksi mantelipuut kukkivat jo, viime vuonna vasta helmikuussa.

Vieraamme lähtivät juuri sopivasti viimeisimpänä lämpimänä päivänä takaisin Suomeen. Heidän kanssaan ennätimme käydä monessa mukavassa paikassa ja nauttia oman kylän kauneudesta mm. rannalla kävellen. Pisin reissumme suuntautui Antequeran El Torcalin "kivikylään", jossa patikoimme lyhyemmän, noin tunnin kestävän reitin.

El Torcal sijaitsee Malagan ja Antequeran välissä. Yli 1200 metrin korkeudesta näkee hyvin myös merelle kirkkaalla säällä.

Horisontissa siintävät lumihuiput (alakuva) kuuluvat Sierra Nevadan vuoristoon. 

Mukavia talvipäiviä myös sinne Suomeen!

Vaaroissa vuorilla tai toiveiden täyttymys

Saimme viikon alussa vieraita Suomesta. Mieheni äiti ja sisko ovat olleet luonamme nauttimassa etelän elämästä, enimmäkseen auringonpaisteessa. Yhtenä päivänä teimme retken upeisiin maisemiin Ardalesin ja El Chorron suunnalle. Sillä aikaa, kun istuimme anopin kanssa täällä...

... tai kävelimme näissä maisemissa...

... sisarukset kävelivät ensin tästä aukosta sisään...

... ja jatkoivat matkaansa näihin maisemiin...

Caminito del Rey (Kuninkaan tie) on yksi maailman haastavimmiksi kuvailluista patikointireiteistä, joka on ollut pitkään suljettuna useiden kuolemantapausten vuoksi. Reitti on nyt avattu uudelleen yleisölle keväällä 2015, ja reitille pääsee päivittäin vain 600 henkeä - usein tulijoita olisi enemmän. Liput on ostettava etukäteen. Kymmenellä eurolla pääsee siis kypärä päässä nauttimaan vaaran tunteesta ja huikeista maisemista edessä, yllä ja alla. Kesken kaiken ei reitiltä pääse pois, vaan loppuun asti on kuljettava.  Kuvat reitin varrelta ovat mieheni ottamia - itse kun jostain syystä en reitille lähtenyt.

Patikoijat palasivat reitiltä lähtöpisteeseen bussilla reilun parin tunnin kuluttua lähdöstä. Sitten suuntasimme syömään El Churron kylään. Yksi ruusu on kasvanut laaksossa...

Auringonpaiste, mykistävät maisemat, vihreänturkoosi vesi, vuoret, laaksot, hyvää ruokaa - eipä talvipäivältä juuri muuta voi toivoa. Niille, jotka eivät minun laillani halua rikkoa korkeanpaikankammoisuusrajaa, voin suositella patikointia näissä  maisemissa lähistöllä...