Yllä pilvien

Joka aamu näemme ikkunastamme tämän vuoren, ellei se satu olemaan pilvien peitossa. Viikko sitten se oli saanut ohuen lumipeitteen, mutta tänä aamuna Los Reales näytti suorastaan kutsuvalta auringonpaisteessa. Vuori kuuluu Sierra Bermejan vuoristoon, ja sen korkein huippu kohoaa 1450 metriin. Siispä suunta sinne - ensin autolla yli kilometriin ja loppumatka kävellen vanhaa huonokuntoista tienpohjaa pitkin. Parkkipaikan vieressä on baari, maanantaipäivänä ainakin talvella suljettu, aukioloaikoja ei näy missään.

Baarilta matkaa huipulle on 1,7 km tietä pitkin. Matkalla kohtaamme vuorivuohien eli cabrojen lauman, joka katoaa nopeasti metsän kätköihin..

Maisemat ovat jo ylös kiivetessä huippuluokkaa ja pilvet jäävat alapuolellemme.

Vuoren laen ovat vallanneet melkoiset antennihärpäkkeet, mutta onhan siellä tilaa muutamalle satunnaiselle tallaajalle. Tie päättyy antennien juurelle ja lyhyt loppumatka huipulle on louhikkoa.

Ensimmäisen vuoren takana näkyy Cerra de las Chapas, jonne kiipesimme kahteen kertaan aiemmin tänä talvena.

Voiko eväiden syöntipaikka juuri tästä enää parantua?! Ruisleipä näissä maisemissa maistuu taivaallisen hyvältä.

Meren rannalla tuossa alakuvassa horisontissa siintää lähinnä Esteponan kaupunki, sitten Marbella.

Huipulla maisemaa ihailessamme kohtaamme espanjalaismiehen, joka kertoo tulleensa juosten koko matkan 19 kilometrin päästä Esteponasta noin kolmessa tunnissa. Mies lähtee pari kuvaa otettuaan ja vettä hörpättyään juoksemaan takaisin alas ja häviää pian metsän kätköihin. Ei juossut tietä pitkin tämä miekkonen...

Koska baari "alhaalla" parkkipaikan luona on kiinni, ajattelemme mennä päiväkahville läheiseen kylään, jonka luulen olevan noin viiden kilometrin päässä. Eihän siellä mitään kylää ole (kartanlukutaito vähän hakusessa!), vain kapea tie, joka vie hienojen vuorimaisemien halki liki parinkymmenen kilometrin päässä olevaan kylään, Jubriqueen.

 Pysähdymme siellä baariin kahville ja suolapalalle. Viereisessä pöydässä istuu norjalaisnainen, joka sanoo asuneensa kylässä nyt neljä vuotta, eikä kaipaa minnekään muualle. Baari näkyy tuossa keskellä alakuvaa, maisemat baarin edustalta olivat sellaiset, että uskon norjalaista. Onhan Norjassakin hienoja maisemia, hän sanoo, mutta silti suku sieltä tulee kyläilemään tänne, eikä hänen tarvitse itse lähteä enää sinne.

Matka jatkuu kiemurtelevaa tietä ylös ja alas vuorten rinteitä. Jos bussi tai kuorma-auto tulisi vastaan näillä teillä, voisi hieman olla ongelmia kohdatessa. Onneksi ei tule.

Vuoria tuntuu jatkuvan joka puolella loputtomiin. Esteponaan päin takaisin ajellessamme vuoret ovat peittyneet pilviin ja vasta lähellä rannikkoa kirkastuu. Olipa päivä ja maisemat! Tälle reitille voisimme tulla uudestaankin, ehkä moottoripyörällä joskus...